top of page
Search

Luonto-oppaan pohdintoja

Updated: Jul 24, 2020



Vuoden 2020 kevät ja kesä ovat olleet outoa aikaa varmasti jokaiselle. Vielä helmikuussa kaikki näyttivät olevan järjestyksessä ja olin saanut työasiat mukavasti sovittua keväälle ja kesälle. Kaamoksen kuukaudet ovat olleet minulle hiljaiseloa työrintamalla, keväästä syksylle sitten painetaan hommia kovemmalla temmolla. Sitten tuli maaliskuu ja korona, kaikki pysähtyi yhtäkkiä ja hiljaiseloa on jatkunut aina heinäkuun loppupuolelle asti.



Nyt istun saksalaisessa hotellissa parin viikon koronakaranteenissa. Ensimmäisen koronatestin tulokset saadaan selville tänään. Jos kaikki menee hyvin niin vajaan kahden viikon kuluttua suuntaamme kohti Polarstern tutkimusalusta Pohjoiselle Jäämerelle, jos testi on positiivinen niin no, sitten on taas aikaa pohdiskella tulevaa.


Pari vuotta sitten muutin Huippuvuorilta Manner-Norjaan ja päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni oman yrityksen perustamisesta. Unelmana elää luontomatkailusta luonnon ehdoilla. Olen ollut lähes koko työurani eräoppaan tehtävissä tai muissa matkailun kausitöissä. Kokemusta olen saanut kartuttaa Suomen Lapissa, Manner-Norjassa, Huippuvuorilla ja aina Etelämantereella asti. Olen saanut opastaa pieniä ryhmiä suurissa erämaissa ja suuria ryhmiä liian pieniksi käyvissä erämaissa. Näiden vuosien aikana minulle on käynyt hyvin selkeäksi mitä haluan vierailleni tarjota ja se on elämys koskemattomasta luonnosta. Sen ympärille on helppo rakentaa unohtumattomia kokemuksia ja opettavaisia kokonaisuuksia.


Harmikseni olen kuitenkin saanut huomata, että monelle nykypäivän matkaajalle luontokokemus tarkoittaa useimmiten yhden irrallisen elementin metsästystä luonnosta. Täydellistä kuvaa revontulista, jääkarhusta tai pingviineistä jahdatessa saattaa koko alueen upea ja monipuolinen luonto ja kulttuuri jäädä kokematta.


Matkailuelinkeino on kovassa kasvussa ja monella alueella tämä kasvu ei ole kuitenkaan kestävällä pohjalla. Korona on hetkellisesti pistänyt stopin kaikelle, mutta paine normaaliin paluussa on kova. Toivoisinkin tulevaisuuden tuovan tullessaan vähemmän matkaajia, jotka kuitenkin olisivat valmiita viettämään pidemmän aikaa tutustuessaan pohjoisen upeaan luontoon ja kulttuuriin.



Tuleva kolmen kuukauden työkomennus tutkimusalukselle oli oikea onnenpotku minulle, näinä aikoina kun, töiden saanti luonto-oppaalle ei ole mikään itsestäänselvyys. Nyt on taas vähän helpompi hengittää ja jatkaa valitulla polulla haaveiden toteuttamista.

192 views0 comments
bottom of page