Erä-Oula
Kolmen valtakunnan hiihtovaellus
Kolmen valtakunnan hiihtovaelluksella pääset kulkemaan Skandinavian pohjoisimmilla lakeuksilla. Vaelluksen aikana navigoimme läpi jylhien laaksojen ja puuttoman tundran. Lähdemme liikkeelle Kilpisjärveltä, jonne vaellus myös päättyy. Kilpisjärveltä suuntamme kohti Kolmen valtakunnan rajapyykkiä ja horisontissa kohoavia vuoria. Matka jatkuu Ruotsin tunturiylängön kautta Norjaan ja Øvre Dividalin kansallispuistoon, jossa maisemaa hallitsevat jylhät vuoret. Lähes koko vaelluksen ajan pysyttelemme 600-1000 m korkeudessa puuttomassa tunturissa.
Vaelluksen kokonaispituus on noin 100 km, jonka kulkemiseen käytämme 8 päivää. Reitille mahtuu runsaasti nousumetrejä, vaihtelevia lumiolosuhteita ja paukkupakkasia. Hiihtovaellus on haastava ja osallistujilla tulisi olla jonkin verran aikaisempaa kokemusta talvivaelluksesta. Kaikki yöt retken aikana nukumme teltassa. Aikataulun salliessa, retken viimeisenä iltana voimme rakentaa lumikammit ja nukkua niissä.
Maaliskuu on vielä todellista talvea napapiirin pohjoispuolella. Vaelluksella tulee varautua haastaviin keliolosuhteisiin. Lämpötila voi laskea -30 ºC pakkasen puolelle. Kovat tuulet ja lumisateet voivat hidastaa matkan tekoa. Päivämatkat mukautamme hiihto-olosuhteisiin. Vaikka sää luo omat haasteensa, kevät alkaa tehdä tuloaan ja auringonvalo lisääntyy päivä päivältä. Maaliskuun öinä on kuitenkin vielä riittävän pimeää revontulten havannointiin. Tämä on aikaa, jolloin talven selkä taittuu ja luonto heräilee vastaanottamaan kevättä. Hiihtovaellus tähän aikaan vuodesta on todellinen elämys!
Hiihtovaelluksen ohjelma
Päivä 1
Tapaamme Kilpisjärven kylällä aamulla. Pakkaamme ahkiot, käymme läpi tulevien viikkojen suunnitelmat ja hoidamme viimeiset varuste- ja muonatäydennykset kaupoilta. Kertaamme talvileirin pystytyksen ja bensakeittimen käytön periaatteet. Kun kaikki on valmista, suuntaamme hiihtäen kohti erämaata. Ensimmäisenä päivänä ylitämme Kilpisjärven ja telttailemme tunturikoivikossa Ruotsin puolella rajaa.
Päivät 2-7
Hiihdämme päivittäin 10-20 km riippuen keli- ja hiihto-olosuhteista. Aamupalan ja päivällisen syömme leirissä ja lounaan nautimme matkan aikana maastossa. Kaikki ruuat ja varusteet kuljetamme ahkioissa. Päivä päivältä matkan teko helpottuu ahkioiden keventyessä ja leirirutiinien tullessa tutuiksi.
Päivä 8
IItapäivällä saavumme Kilpisjärvelle, jonne vaelluksemme päättyy. Kilpisjärven kylällä on useita mahdollisuuksia majoittua ennen kotimatkan aloittamista.
Ruokapaketti
Jos sinulla ei ole aikaisempaa kokemusta vaellusruokien suunnittelusta, voimme auttaa asiassa. Tarjoamme lisämaksusta (300 nok/päivä) ruokapaketin, joka sisältää aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Sinun tulee huolehtia vain varaamaan riittävästi naposteltavaa ja herkkuja.
Mikäli haluat lähteä vaellukselle omin eväin, autamme mielellämme ruokalistan suunnittelussa!
Kulkuyhteydet Kilpisjärvelle
Lähimmät lentokentät ovat Kittilässä ja Tromssassa. Kittilästä ja Tromssasta on Kilpisjärvelle päivittäiset bussiyhteydet. Alueella liikennöi myös paikallinen taksiyrittäjä Kilpistaksi. Helsingistä Rovaniemelle pääsee junalla, josta bussiyhteys pohjoiseen. Voit saapua Kilpisjärvelle myös omalla autolla.
Bussiyhteydet ja -aikataulut:
Vaellus info
Hinta: 8900 NOK
Ajankohta: Maaliskuu 2026
Lähtö: Kilpisjärvi
Paluu: Kilpisjärvi
Osallistujamäärä: 4-8
Opastuskielet: suomi, englanti, norja
Hintaan sisältyy
-
Sertifioitu Arktinen luonto-opas
-
7 yötä teltassa
-
Teltta
-
Ahkio
-
Vetoaisa, vetovyö sekä pulkkapussi
-
-
Retkikeitin ja bensa
-
Ruoanlaitto- ja ruokailuvälineet
-
Turvallisuus- ja yhteydenpitovälineet
Hintaan ei sisälly
-
Ruoka
-
Hiihtovälineet
-
Makuupussi ja makuualusta
-
Kuljetus Kilpisjärvelle
-
Yöpymiset Kilpisjärvellä
Lisämaksusta
-
Ruokapaketti: 300 NOK/päivä
-
Aamiainen
-
Lounas
-
Päivällinen
-